tiistai 11. syyskuuta 2012

Traktorikeksit

Olin ostanut traktoripiparimuotin jo aiemmin ja päätin kokeilla sitä tekemällä traktorikeksejä lapsen 1-vuotissynttäreille. Murotaikinan ohje on Kinuskikissa leipoo -kirjasta. Koristelin keksit sinisellä koristelugeelillä. Ohjeessa sanotaan, että kaulitessa kannattaa käyttää runsaasti vehnäjauhoja, mutta ainakaan minä en aluksi tajunnut, että niitä täytyy käyttää todella paljon, että saa keksit nostettua irti alustasta. Minusta näistä ei tullut yhtä hyvänmakuisia kuin odotin, mutta lapsille kyllä maistui.

Murotaikina
125 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 rkl kaakaojauhetta

  • Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää ne voi-sokeriseokseen. Lisää taikinaan kaakaojauhe. Anna taikinan jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
  • Taputtele taikina jauhotettua pöytää vasten tasaiseksi. Kauli taikina ohueksi levyksi. Käytä kaulitessa runsaasti vehnäjauhoja. Ota taikinasta muotilla kuvioita. Kasta muottia välillä jauhoihin, jos taikinaa tarttuu muotin reunoihin.
  • Nosta kuviot lastan tai palettiveitsen avulla pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa 6-8 minuuttia. Anna jäähtyä.
  • Koristele haluamallasi tavalla.

2 kommenttia:

  1. Moi Sirja! Hauska sattuma, meillä oli pienemmän ristiäisissä samanmuotoisia keksejä :) t. Maiju ps. Jos kiinnostaa, niin mun blogi (jota päivitetään uber-harvoin) löytyy osoitteesta Madebymaide.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osoitteesta, täytyykin käydä katsomassa!

      Poista