lauantai 16. maaliskuuta 2013

Nougattäytteiset suklaamuffinssit


Nam, nam ja nam! Näistä tuli uusia suosikkimuffinsseitani! Ohje on jälleen Kinuskikissalta.

12 kpl

150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa tai kermaa
2 Dubbel Nougat -suklaapatukkaa

Pursotukset
2 dl vispikermaa
75 g valkosuklaata

Pinnalle
kaakaojauhetta


  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa.
  • Leikkaa nougatpatukat 12 palaan.
  • Laita lusikallinen taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle nougatpala ja peitä taikinalla.
  • Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.
  • Vaahdota vispikerma. Sulata suklaa ja sekoita se kermavaahdon joukkoon. Lusikoi kermavaahto pursotuspussiin ja pursota ruusukkeita muffinssien päälle. Sihtaa päälle kaakaojauhetta.

Mansikka-kinuskijuustokakku


Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla kondensoidun maidon keittämistä kinuskiksi. Viikolla hyvä ystäväni kävi kylässä ja päätin tehdä juustokakun, jonka päälle tulee kinuskikiille. Ohje on Kinuskikissalta, mutta olen muuttanut täytteen ohjetta hiukan. En tiedä, keitinkö kondensoitua maitoa vähän liian pitkään tai liian suurella lämmöllä, koska siitä tuli aikamoista tököttiä. Luulen, että se olisi pysynyt kakun päällä ilman liivatettakin. Maku oli mielestäni kuitenkin juuri sellainen kuin pitikin. Kesällä täytyy tehdä kakun täyte kyllä tuoreista mansikoista, kuten alkuperäisessä ohjeessa.


Keksipohja
175 g kaurakeksejä
75 g margariinia


Täyte
5 dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa
200 g mansikkarahkaa
6 liivatelehteä
1 dl sekamehua


Kinuskikiille
2 liivatelehteä
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
2 rkl kermaa tai maitoa


  • Keitä kondensoitu maito kinuskiksi: Irrota säilykepurkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan kiehuvaan veteen 2 tunniksi. Huolehdi, että purkki on veden peitossa koko keittämisen ajan, lisää vettä tarvittaessa. Veden tulee selvästi kiehua mutta kiehumisen ei tarvitse olla voimakasta.
  • Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Hienonna kaurakeksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.
  • Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota mansikkakerma. Sekoita joukkoon rahka. Kiehauta sekamehu ja sulata liivatelehdet mehuun. Anna jäähtyä hetken ja kaada liivateseos sitten täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3 tuntia.
  • Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Tyhjennä kinuskiksi keitetty kondensoitu maitopurkki kattilaan ja lisää joukkoon kerma/maito. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoittele, kunnes seos on tasaista. Sulata joukkoon liivatteet. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi ja kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Muumikakku









Synttärisankari on kova muumi-fani, joten kakkuakin lähdettiin suunnittelemaan sillä teemalla. Pojan alkuperäinen toive oli muumitalokakku, joka olisi ollut pystyssä... olisi ollut vähän turhan haastava juttu minun taidoillani, joten valittiin tällainen helpompi toteutus :) Sininen kuorrutus, muumihahmot ja kirjaimet on tehty sokerimassasta. Kirjainten ja numeron oli tarkoitus olla ilmapalloja muumipeikon kädessä. Kakun sivuille tein muumi-piparimuoteilla koristeita sokerimassasta, johon piirtelin elintarvikevärikynällä, alla kuvia niistä (sekä kakun epätasaiseksi jääneestä alareunasta...).




Kakkupohjana oli kuuden munan tumma sokerikakkupohja ja täytteinä valkosuklaamousse ja hedelmämousse. Kaikkien näiden ohjeen löysin jälleen Kinuskikissalta.

Kinkkuvoileipäkakku


Tämä voileipäkakku on tehty ihan samalla ohjeella kuin tämäkin, mutta koristelu oli erilainen, joten laitetaan nyt kuva tästäkin :)

Rullarieskat tonnikalatäytteellä

Nämä olivat myös synttäritarjoiluja. Rieskarullat ovat tosi helppoja tehdä ja täytteeseenkin voi laittaa melkein mitä haluaa. Tasaisten palojen leikkaaminen on helpointa suorakulmaisista rullarieskoista, mutta myös pyöreitä rieskoja voi käyttää. Laitoin rulliin kaiken varalta hammastikut, jotta pysyisivät hyvin koossa, mutta olisivat varmaan pysyneet hyvin ilmankin.


6 kpl rullarieskaa

4 prk tonnikalaa
2 prk ranskankermaa
400 g ruohosipulituorejuustoa
purjoa

  • Pilko purjo. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä täytettä rieskan päälle ja rullaa rieska kiinni. Leikkaa paloiksi.

Fudgeleivokset

Viime viikonloppuna vietettiin pojan 4-vuotissynttäreitä ja makeaksi tarjottavaksi tein Kinuskikissan ohjeen mukaan fudgeleivoksia. Näidenkin teossa päivänsankari oli innokkaasti mukana ja jaksoi sekoitella fudgetäytettä kattilassa tarvittavan ajan.



Pohja
200 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
1 kananmuna
4 1/2 dl vehnäjauhoja

Fudgetäyte
2 dl kuohukermaa
100 g voita
2 1/2 dl sokeria
200 g maitosuklaata
3 dl pähkinärouhetta

  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Lisää vehnäjauhot muutamassa erässä.
  • Vuoraa reunallinen uunivuoka leivinpaperilla. Levitä taikina vuokaan. Pistele taikinaan haarukalla reikiä ja kypsennä 200 asteessa noin 13 minuuttia.
  • Mittaa täytteen kerma, voi ja sokeri kattilaan. Keitä sekoitellen 10 minuuttia.
  • Rouhi maitosuklaa ja pähkinät (itse käytin valmista pähkinärouhetta). Lisää ne fudgeseokseen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jäähtyä jääkaapissa. Leikkaa pieniksi neliöiksi.

Lohipiirakka

Meillä leivotaan harvoin mitään kalasta, koska mieheni on kalalle allerginen ja saa oireita joskus jopa kalan hajusta. Tämän lohipiirakan tein itselleni lounaaksi miehen ollessa muutaman päivän työmatkalla. Laiskuuttani käytin taas valmistaikinaa.


1 pkt rukiista piirakkataikinaa

Täyte:
1 sipuli
10 cm:n pala purjoa
200 g kylmäsavulohisiivuja
1 dl kermaa
200 g savulohi-piparjuurituorejuustoa
1 kananmuna
1 dl juustoraastetta
tilliä


Sulata ja esipaista piirakkataikina pakkauksen ohjeen mukaan. Hienonna sipuli ja purjo. Kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Paloittele lohi ja silppua tilli.
Sekoita täytteen ainekset keskenään. Kaada täyte vuokaan taikinan päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Bataattirieskat

Sen jälkeen, kun leivoimme alkuvuodesta perunarieskaa, sitä on saanut tehdä monta kertaa uudestaan. Helmikuun Ruoka-Pirkasta löytyi bataattirieskan ohje, joten kokeilimme vaihteeksi sitä. Vanhempi pojista on kyllä todella innokas leipuri, sekoitteli itse ainekset keskenään ja taputteli pari rieskaakin. Parin vuoden päästä minun ei varmaan tarvitse leipoa itse mitään :)



1 pkt (400 g) bataattisosetta
1/2 tl    suolaa
n. 2 dl ruisjauhoja
n. 1 1/2 dl vehnäjauhoja


Sekoita suola bataattisoseen joukkoon. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Nosta kahdella ruokalusikalla taikinanokareita leivinpaperilla päällystetylle pellille. Painele nokareet jauhotetulla kädellä pieniksi (halkaisija noin 10 cm) rieskoiksi. Paista rieskat uunin keskitasossa 225 asteessa noin 15 minuuttia.