perjantai 12. lokakuuta 2012

Mausteinen jauhelihapiirakka






Joskus viime vuonna tein hyvää jauhelihapiirakkaa Valion maustetusta chilirahkasta. Ajattelin tehdä samaa piirakkaa nyt, mutta valitettavasti Valion suolaiset rahkat ovat poistuneet valikoimasta. Koitin sitten itse säveltää jotain vastaavanmakuista täytettä ja käytin piirakkaan tacomaustetta ja paprika-chilituorejuustoa. Eihän tämä aivan samalta maistunut, mutta hyvää oli silti. Tacomauste maistui piirakassa, mutta ei silti ollut liian tulinen. Tuo paprika-chilituorejuustokin on aika mietoa. Pohjan kohdalla oikaisin ja käytin valmista piirakkapohjaa. Tähän lasillinen punaviiniä seuraksi, niin johan on hyvä perjantai-illan iltapala valmis!

Pohja
2 kpl Pirkan rukiista piirakkapohjaa

Täyte
600 g jauhelihaa
2 tacomaustepussia
2 dl vettä
1 paprika
400g paprika-chilituorejuustoa
2,5 dl kermaa
1 kananmuna
1 dl juustoraastetta


  • Sulata piirakkapohjat ja painele ne leivinpaperin päälle uunipellille.
  • Ruskista jauheliha paistinpannulla. Lisää tacomaustepussit ja 2 dl vettä. Paista, kunnes vesi on haihtunut. Levitä täyte piirakkapohjan päälle.
  • Pilko paprika ja levitä palat jauhelihatäytteen päälle.
  • Sekoita keskenään tuorejuustot, kerma, kananmuna ja juustoraaste. Kaada seos jauhelihan ja paprikan päälle.
  • Paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti