Enpä ole taas ehtinyt päivittää tänne parin viikon leipomuksia, joten tässä nyt useampi päivitys kerralla. Tällaista omena-vaniljapiirakkaa tuli tehtyä yhtenä lauantaina. Ulkonäkö ei ole ollenkaan samanlainen kuin Hellapoliisin alkuperäisessä ohjeessa, mutta maistui mukavan vaniljaiselta.
Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
Täyte:
2-4 omenaa
1/2 dl sokeria tai siirappia
1 rkl vettä
1 tl kanelia
1 1/2 dl vaniljakreemijauhetta
4 1/2 dl maitoa tai vettä
- Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten.
- Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita sen verran, että taikina on tasainen.
- Taputtele taikina n. 24 cm:n piirasvuokaan. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
- Kuori omenat ja poista siemenkodat. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi.
- Laita omenakuutiot kattilaan yhdessä sokerin tai siirapin, veden ja kanelin kanssa. Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia, kunnes omenat hiukan pehmenevät.
- Vatkaa vaniljakreemijauhe ja maito keskenään. Anna seoksen tekeytyä hetki.
- Levitä omenaseos esipaistetun piiraspohjan päälle. Kaada päälle vaniljakreemi.
- Paista piirasta 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti