lauantai 16. maaliskuuta 2013

Mansikka-kinuskijuustokakku


Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla kondensoidun maidon keittämistä kinuskiksi. Viikolla hyvä ystäväni kävi kylässä ja päätin tehdä juustokakun, jonka päälle tulee kinuskikiille. Ohje on Kinuskikissalta, mutta olen muuttanut täytteen ohjetta hiukan. En tiedä, keitinkö kondensoitua maitoa vähän liian pitkään tai liian suurella lämmöllä, koska siitä tuli aikamoista tököttiä. Luulen, että se olisi pysynyt kakun päällä ilman liivatettakin. Maku oli mielestäni kuitenkin juuri sellainen kuin pitikin. Kesällä täytyy tehdä kakun täyte kyllä tuoreista mansikoista, kuten alkuperäisessä ohjeessa.


Keksipohja
175 g kaurakeksejä
75 g margariinia


Täyte
5 dl vaahtoutuvaa mansikkakermaa
200 g mansikkarahkaa
6 liivatelehteä
1 dl sekamehua


Kinuskikiille
2 liivatelehteä
1 prk (397 g) kondensoitua maitoa
2 rkl kermaa tai maitoa


  • Keitä kondensoitu maito kinuskiksi: Irrota säilykepurkista etiketti ja laita purkki avaamattomana kattilaan kiehuvaan veteen 2 tunniksi. Huolehdi, että purkki on veden peitossa koko keittämisen ajan, lisää vettä tarvittaessa. Veden tulee selvästi kiehua mutta kiehumisen ei tarvitse olla voimakasta.
  • Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla. Hienonna kaurakeksit. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.
  • Laita täytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota mansikkakerma. Sekoita joukkoon rahka. Kiehauta sekamehu ja sulata liivatelehdet mehuun. Anna jäähtyä hetken ja kaada liivateseos sitten täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa 3 tuntia.
  • Laita kiilteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Tyhjennä kinuskiksi keitetty kondensoitu maitopurkki kattilaan ja lisää joukkoon kerma/maito. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoittele, kunnes seos on tasaista. Sulata joukkoon liivatteet. Jäähdytä seos kädenlämpöiseksi ja kaada sitten vuokaan täytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.

1 kommentti: