tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kahden suklaan muffinssit

Tässä reseptissä ei nyt valitettavasti ole kuvaa, koska en muistanut sitä ottaa... Teimme näitä muffinsseja lasten kanssa viime lauantaina, kun oli sateinen päivä, eikä päässyt koko päivänä ulos. 4-vuotias osaa jo oikeasti auttaa leipomisessa ja esimerkiksi sekoitella aineksia keskenään. 1v7kk ikäinenkin on kovin innoissaan mukana, mutta hänen osuutensa tässä leipomisessa rajoittui suklaan syömiseen ;)

Olen innostunut käyttämään rahkaa muffinssitaikinassa, sillä sen avulla taikinasta tulee todella mehevä. Ajatukseni oli tehdä näihin vielä koristelu sulatetulla suklaalla, mutta suklaalevyjen loput hävisivät parempiin suihin muffinssien ollessa uunissa.



150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa tai kermaa
200 g vaniljarahkaa
n. 75 g valkosuklaata
n. 75 g tummaa suklaata

  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi rahka ja rouhitut suklaat.
  • Täytä muffinssivuoat taikinalla. Paista 200 asteessan n. 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti