tiistai 12. helmikuuta 2013

Sitruuna-salmiakkimuffinssit

Kun tein joulukuussa HIFK-kakkuun lakritsitäytettä, tuli mieleen, että se sopisi hyvin myös muffinssien päälle. Näiden muffinssien kuorrute onkin tehty samalla periaatteella Kick-patukoita sulattamalla. Muffinssitaikinan ohje on yhdistelty monista eri ohjeista. Sitruunarahka maistui sellaisenaan aika vahvasti sitruunalle, joten raastoin joukkoon vain puolikkaan sitruunan kuoren. Valmiissa muffinsseissa sitruunan maku oli kuitenkin todella mieto, joten varmasti voi laittaa kokonaisen sitruunan kuoren. Kuorrutus oli kyllä hyvää :)




12 kpl

150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa tai kermaa
200 g sitruunarahkaa
1/2 dl turkinpippurirouhetta
1 sitruunan kuori raastettuna

Kuorrutus:
2 dl kuohukermaa
9 Kick-patukkaa
turkinpippurirouhetta


  • Tee kuorrutus: paloittele Kick-patukat kattilaan ja kaada joukkoon kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä, kunnes karkit ovat sulaneet kermaan. Kaada kulhoon ja jäähdytä. Nosta jäähtynyt kastike jääkaappiin mielellään seuraavaan päivään saakka.
  • Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. Sekoita joukkoon lopuksi sitruunarahka, sitruunan raastettu kuori ja turkinpippurirouhe.
  • Täytä muffinssivuoat taikinalla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
  • Vatkaa kylmä salmiakkikastike vaahdoksi. Pursota vaahto muffinssien päälle ja koristele turkinpippurirouheella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti